Minun myynnin matkani 14.2.2022 tarkasteltuna
Mistähän sitä aloittaisi…
Katjan kanssa tänään pysähdyttiin aiheen äärellä hetki, kun Katja kysyi tuntemuksiani myyntiä kohtaan. Minulle nousi sana rauha mieleen ja sen ääneen sanoin. Kysymyksillä Katja auttoi minua lisää hahmottamaan, että mikä mahdollistaa tämän tunteen tänään myynnin äärellä. Ja siitä haluan nyt kirjoittaa.
Otetaas katse taaksepäin viime vuoteen ja siihen, minkälaisia ajatuksia ja tuntemuksia minulla oli myyntiä kohtaan. Ihan tulee kylmät väreet kehoon, kun palaan ajatuksissa siihen, miltä myynti silloin tuntui. Ei tullut mitenkään hyvä tai itsevarma fiilis, kun puhe kääntyi siihen, että myynti on tarpeen, että pääsee tekemään B.UP Coachausta. Koska B.UP Coachaustahan ei ole, jos ei ole Coachattavia. Saattoi jopa kasvoiltani huomata irvistyksen, kun edessä oli myyntitoimet… Ai että sentään. Tässä kohtaan maalaan vähän mielen maisemaani sinulle, että saat tästä kiinni. Myynti oli mielessäni sama kuin pakkomyyntiä harrastava puhelinmyyjä. Eikä tunteet ollut kovin lämpöiset tätä ajatusta kohtaan. Ihan meinaa tässäkin hetkessä ihan tyrehtyä tämä kirjoittaminen, kun tulee niin vahva kehollinen tuntemus tästä. Niin vahvasti menee tunteisiin tämä myynti.
Noh, onneksi emme antaneet tämän asian estää myynnin kehittymistä. Koska kyse oli vahvoista tuntemuksista aiheen äärellä niin ei muuta kuin aloin tutustumaan tähän tunteeseen, ja mitä sen taustalla on. Vahvat uskomukset, mitä myynti on. Siinä sitä sitten muutama apina selätettiin ajan kanssa. Oli muuten aikas sitkeitä apinoita roikkumaan mukana. Yksi kerrallaan apinoista tippui matkasta. Ai nii, nuo apinat on niitä uskomuksia, koska siltä ne tuntui ja oli helpompi niiden kanssa työskennellä, kun niillä oli jokin olomuoto. Katjan kanssa yhdessä opeteltiin myyntiä, mitä se oikeasti on. Siis Katja opetti ja minä laitoin parhaani mukaan hanttiin 😉 En toki tahallani vaan niin mun mieli silloin vain toimi. Tuo nyt yrittää myydä mulle jotain ajatusta, mikä ei minun ajatusmaailmaan vaan istahda. Onneksi meillä on B.UP Coaching-taidot Katjan kanssa, niin on työkalut apuna, millä työskennellä mielen ja tunteiden kanssa. Ja jotta tämä ei menisi vielä liian selkeäksi seurata tätä minun myynnin vuottani, niin itsellänihän oli ajatus, että haluan myynnin olevan toisten ihmisten palvelemista, kuuntelemista, tarpeisiin vastaamista, vuorovaikutuksellista. Mutta eihän kukaan ajattele niin, eihän? No, väärinpä luulin. Sitähän se just nimenomaan on.
Tässä kohtaa täytyy kiittää Katjan hermoja, että jaksoi tätä matkaa kanssani tehdä, koska on kohtalaisen turhauttavia tunteita herättävä reissu ollut. Mutta hyvin tarpeellinen kaikkine tuntemuksineen, ajatuksineen ja apinoineen. Ja niiden jälkeen on tullut pieniä onnistumisia, mitkä on auttanut jaksamaan niitä turhaumia. Ja sitten on tullut isompia onnistumisia. Semmoista muutos, kehittyminen ja elämä on. Monenlaisia tunteita ja tuntemuksia. Ihanan kauheeta ja kauheen ihanaa.
Tiedättekö mikä on ollut todella ratkaisevassa roolissa muutoksen mahdollistumisessa? Luottamus. Meidän ihmisten välinen luottamus. Mistäs se sitten ilmestyi? Ei mistään. Me rakennettiin se Katjan kanssa yhdessä. Se, että on voinut luottaa siihen, että voi olla haavoittuva ja keskeneräinen suhteessa toiseen eikä se toinen silti hylkää tai arvostele. Sen sijaan Katja on auttanut minua kohtaamaan nämä asiat itsessäni, kunnioittanut aktiivista toimijuuttani omassa prosessissani. Ja lisäksi Katja on peilannut minulle minun omia voimavaroja ja vahvuuksia. Kerta toisensa jälkeen. Tässä kohtaa on tärkeää myös muistaa kiittää itseäni, että en ole luovuttanut, vaikka on tuntunut pahalta ja voimat loppunut välillä. Mutta silloin on levätty, vedetty henkeä ja mietitty, miten tästä eteenpäin. Yhdessä ❤️
Onhan ollut matka. Ja onneksi olen tätä matkaa tehnyt. Ja aion edelleen jatkaa matkaa. Luultavasti aika paljon kevyemmin askelin, kun ylimääräiset apinat on laskenut irti eikä roiku painona. Ja huomaa, apinat laski irti, en niitä mihinkään heivannut. Ja apinat luultavimmin laski irti, kun ei ollut enää mitään, mistä pitää kiinni mielessäni. Vielä on jonkin verran matkaa siihen, että myynti sanana herättää lämpimän tunteen rinnassa ja mielessä ”Let’s do this”-meiningin, mutta paremmalla mielellä lähden siihen. Ja se on mielestäni tosi iso saavutus tässä ajassa, mitä ollaan myynnin kanssa työskennelty tämä vuosi. Olen ylpeä itsestäni! On muuten ihan ok sanoa ääneen, että on ylpeä itsestään. Ja vielä, kun puhutaan oman osaamisen myynnistä, niin se jos mikä on ollut haastavaa itselle, eihän sitä nyt itseään voi niin nostaa framille ja kehua, että kyllähän minä osaan ja mun kanssa kannattaa matkaa taittaa. Olen kuitenkin oivaltanut sen, että eihän ihmiset tiedä kuinka huipputyyppi ja B.UP Coach olen, jos en sitä heille kerro.
Ihan vinkkinä sulle. Jos kaipaat apinan taltuttajia, niin myynnin kuin jonkin muun asian suhteen, ota yhteyttä. Me ollaan tosi taitavia näiden mielen apinoiden kanssa 😊
Ihanaa Ystävänpäivää ❤️ Muistathan sen tärkeimmän ystävän, itsesi 💎
KOHDATAAN.
RAKASTU MATKAAN.
MENESTYTÄÄN YHDESSÄ.
(Arvaa, mitä just hokasin? Juuri tuolla yksinkertaiselle reseptillä on päästy tähän tilanteeseen)
Lempein terkuin,
Hansu
B.UP Coach, Tunnevalmentaja
